TIEDOTE 26.11.2010
Vauhti-Vaunu aloittaa Kian jälleenmyynnin ja huollon Mikkelissä
Kia-verkosto laajenee entisestään, kun Delta Motor Group Oy ja Saimaa Invest Oy ovat tehneet sopimuksen Kia- ajoneuvojen vähittäismyynnin ja huoltotoiminnan aloittamisesta Vauhti-Vaunun Mikkelin toimipisteessä. Kia edustus Mikkelissä päättyi Deltan toimesta viime vuonna osana liiketoiminnan tervehdyttämistä.
Kian jälleenmyyntiverkosto on laajentunut viime aikoina useammalla itsenäisellä jälleenmyyjällä. ”Haluamme palvella yhä kattavammin uusia ja nykyisiä Kia-asiakkaita, ja ammattitaitoiset itsenäiset jälleenmyyjät ovat tehokas kanava tämän toteuttamisessa”, kertoo Kian brändi- johtaja Miska Tammelin.
”Kia täydentää hyvin nykyistä merkkivalikoimaamme. Palvelemme jatkossa entistä laajempaa asiakaskuntaa Kian ansiosta. Tehdas panostaa uusiin malleihin ja maahantuoja on aktiivinen. Se antaa hyvät lähtökohdat Kian markkinaosuuden kasvattamiselle”, toteaa Vauhti-Vaunun toimitusjohtaja Petri Honkanen.
Kia-henkilöautojen, varaosien ja lisävarusteiden maahantuoja Delta Motor Group Oy toi Kian, yhden Euroopan nopeimmin kasvavista automerkeistä, Suomeen vuonna 2004. Yhtiö työllistää yhteensä noin 60 työntekijää.
Delta-konserniin kuuluva täyden palvelun autoliikeketju Delta Auto myy ja huoltaa Kia- ja Mazda-autoja paikkakuntakohtaisesti 26 toimipisteessään. Lisäksi Delta tarjoaa huoltopalveluja Fiat-, Alfa Romeo, Lancia- ja Lada-autoille sekä useilla paikkakunnilla myös Chevrolet-, Opel- ja Saab-autoille. Yhteensä noin 450 autoalan osaajaa työllistävä Delta Auto on myös maan suurimpia käytettyjen autojen myyjiä.
Saimaa Invest Oy toimii Vauhti-Vaunun nimellä Mikkelissä, Savonlinnassa, Lappeenrannassa ja Kotkassa. Myymme ja huollamme Ford, Mazda, Kia, Subaru ja Land Rover henkilö -ja pakettiautoja sekä harjoitamme monimerkki-korjaamotoimintaa Autoasi -nimellä. Yhtiön palveluksessa on 80 autokaupan ammattilaista.
Vauhti-Vaunun nettisivuille
|