TIEDOTE 28.9.2009
Sampo Pankki perui Deltaa koskeneen konkurssihakemuksen
Sampo Pankki on ilmoittanut peruneensa hakemuksen, jolla se pyysi 8. heinäkuuta 2009 Helsingin käräjäoikeudelta Delta-konsernin emoyhtiön Delta Motor Group Oy:n asettamista konkurssiin. Sampo Pankilla ei täten ole enää minkäänlaisia konkurssivaateita Deltaa kohtaan.
Helsingin käräjäoikeus hyväksyi 22. syyskuuta 2009 Deltan saneeraushakemuksen konsernin emoyhtiön eli Delta Motor Group Oy:n sekä kahden tytäryhtiön eli Delta Auto Oy:n ja Delta Motor Oy:n osalta. Saneerauslupaa ei myönnetty konsernin kolmannelle tytäryhtiölle eli Delta Trucks Oy:lle. Deltalle laaditaan parhaillaan yhdessä velkojien kanssa saneerausohjelmaa, jossa määritellään toimenpiteet yhtiön toiminnan turvaamiseksi ja velkojen järjestelemiseksi. Sampo Pankin Deltan emoyhtiötä koskeneen konkurssihakemuksen peruminen helpottaa Deltan neuvotteluja yhteistyötahojen kanssa ja parantaa saneerausmenettelyn onnistumisen edellytyksiä.
Deltan liiketoiminta jatkuu normaalisti. Saneerausohjelma vahvistetaan ennen täytäntöönpanoa tuomioistuimessa viimeistään helmikuun 2010 lopussa.
Sampo Pankki ilmoitti Deltan emoyhtiötä koskeneen konkurssihakemuksen peruuttamisesta Helsingin käräjäoikeudelle viime perjantaina 25. syyskuuta 2009. |