TIEDOTE 22.10.2009
Delta Motor käynnistää maahantuontikeskuksessa yhteistoimintaneuvottelut
Delta-konserniin kuuluva Delta Motor Oy suunnittelee ajoneuvojen maahantuontikunnostuksen ulkoistamista ja käynnistää Lappeenrannan Raipossa sijaitsevan maahantuontikeskuksensa henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut 28. lokakuuta 2009. Yt-neuvotteluilla pyritään sopeuttamaan Deltan liiketoiminta markkinatilannetta ja vähentyneitä merkkiedustuksia vastaavaksi. Neuvottelut koskevat maahantuonti-keskuksen koko henkilöstöä, yhteensä noin 49 työntekijää. Arvioitu vähennystarve on enintään 49 henkilöä.
Lappeenrannan maahantuontikeskus vastaa muun muassa Deltan maahantuomien autojen myyntikuntoon saattamisesta sekä lisävarustelusta. ”Tuomme maahan aikaisempaa vähemmän autoja. Syynä on sekä heikentynyt markkinatilanne että merkkiedustustemme vähentyminen. Maahantuontikeskuksemme kapasiteetti on tässä tilanteessa ylimitoitettu, eikä keskuksen sijainti vastaa tarpeitamme. Keskuksen ylläpitäminen ei ole meille nykyisellään kannattavaa, joten joudumme harkitsemaan vakavasti ulkoistamista”, toteaa Deltan toimitusjohtaja Alex Jensen.
Maahantuontikunnostuksen ulkoistaminen merkitsisi toteutuessaan maahantuontikeskuksen sulkemista ja keskuksen kaikkien 49 työntekijän irtisanomista. Autojen maahantuontia Delta jatkaa joka tapauksessa normaalisti.
Delta-konsernin emoyhtiö Delta Motor Group Oy sekä kaksi tytäryhtiötä, Delta-Auto Oy ja Delta Motor Oy, ovat tällä hetkellä yrityssaneerauksessa. Käynnissä olevan saneerausmenettelyn aikana laadittava saneerausohjelma vahvistetaan ennen täytäntöönpanoa tuomioistuimessa viimeistään helmikuun 2010 lopussa. Deltan liiketoiminta jatkuu koko ajan normaalisti. |