TIEDOTE 12.8.2009

Delta tervehdyttää liiketoimintaansa

Deltan liiketoiminta on kasvanut voimakkaasti viime vuosina muun muassa uusien toimipisteiden, uusien merkkien ja edustusten takia vaatien paljon ulkopuolista rahoitusta. Autokaupan taantuma sekä erityisesti maailmanlaajuinen rahoituskriisi aiheuttivat yhtiöille kassaongelman. Lisäksi päärahoittaja irtisanoi pankkitililimiitin ja jäljellä olevat lainat, mikä konkreettisesti lamaannutti liiketoimintaa.

Yhtiöt haettiin selvitystilaan. Selvitysmiehet totesivat, että konsernin varat ylittivät velat ja siten liiketoimintaa voidaan jatkaa. Selvitystila päättyi tähän ja Deltan yhtiöt haettiin heti yrityssaneeraukseen. Päätös yrityssaneeraukseen asettamisesta on odotettavissa kuun loppupuolella.

Delta-konsernin yhtiöille on nimitetty uusi hallitus, uusi määräaikainen toimitusjohtaja ja uusi talousjohtaja. Deltaa rakennetaan kannattavaksi ja vakavaraiseksi yritykseksi ja toimet liiketoiminnan tervehdyttämiseksi on aloitettu.

Uusi hallitus
Delta-konsernin yhtiöille on nimitetty uusi hallitus.

Hallituksen muodostavat:

Rudy Amirkhanian: yli 20 vuoden autoalan kokemus, johtanut organisaatioita ympäri maailmaa liiketoiminnan aloittamisessa, selviytymistilanteissa, suunnanmuutoksissa ja kasvussa.

David Herman: Kansainvälisesti autoalalla arvostettu johtaja, toiminut useissa autoalalla tunnetuissa organisaatioissa kuten Opel AG:n puheenjohtajana, Saabin toimitusjohtajana ja General Motors Corporationin kansainvälisenä varatoimitusjohtajana.

Yuri Zektser: toimii nykyisin VneshEkonomBankin puheenjohtajan neuvonantajana ja Nationalnye Targovye Bankin hallituksen jäsenenä, vakuuttavat ansiot teollisuudessa ja autoalan sektorilla

Alex Jensen

Uusi määräaikainen toimitusjohtaja

Delta-konsernin yhtiöiden hallitus on nimittänyt 5.8.2009 alkaen Delta-konsernin yhtiöiden toimitusjohtajaksi (CEO) tanskalaisen Alex Jensenin, 42. Hän on erikoistunut yritysten muutoshankkeisiin. Hänellä on takanaan lukuisia suunnanmuutoshankkeita erityyppisissä yrityksissä.

Jukka Linna

Uusi talousjohtaja

Delta-konsernin yhtiöiden hallitus on nimittänyt 29.7.2009 alkaen talousjohtajaksi (CFO) Jukka Linnan. Jukalla on Deltan yhtiöistä peräti 20 palvelusvuoden kokemus.

Delta keskittyy jatkossa yhä enemmän ydinosaamiseensa: autojen myyntiin ja niiden huoltamiseen. Deltalla on tarjota asiakkaille hyvät tuotteet ja palvelut ja luja tahto pitää asiakkaat tyytyväisinä ja kuunnella heidän toiveitaan.