TIEDOTE 9.1.2012

Deltan asiakaslehti James on ilmestynyt!

Tuorein numero Deltan viime vuonna uudistuneesta asiakaslehti Jamesista on ilmestynyt tällä viikolla. Autoalaa monipuolisesti käsittelevällä sisällöllään huomiota herättävä autoalan lehtien raikas tulokas on tehty asiakkaidemme laaja-alaisia autoalan kiinnostuksen kohteita silmällä pitäen.

Saimme ensimmäisestä numerosta paljon positiivista palautetta ja kehitysehdotuksia, kiitos niistä. Palautteet on huomioitu mahdollisuuksien mukaan nyt ilmestyneessä numerossa. Palautetta saimme erityisesti naisilta: eräskin naislukijamme kertoi, että ”James oli ensimmäinen autoalan julkaisu, jonka luin kannesta kanteen.” Lue lisää lehden pääkirjoituksen yhteydestä sivulta 6 saamistamme mielenkiintoisista palautteista sekä toimitusjohtajamme John Costinin kommenteista keinoihin, joilla Delta pyrkii tarjoamaan entistäkin yksilöllisempää palvelua kaikille, myös nais-, asiakkailleen.

Asiakaspalautteen seurauksena lehdestä löytyy uutuutena myös kuponkitarjouksia (voimassa helmikuun 2012 lippuun saakka). Nouda tuorein James lähimmästä Delta-myymälästäsi ja hyödynnä lehden tarjoamat upeat edut. Delta-liikkeiden yhteystiedot löydät tästä.

Tavoitteenamme on, että monipuolisesti puhuttelevan sisällön ansiosta lukijamme saavat miellyttäviä lukukokemuksia ja lehdestä löytyy mielenkiintoista sisältöä useammallakin lukukerralla. Otamme toki palautetta vastaan mielellämme jatkossakin. Kommenttisi/kehitysehdotuksesi/juttuvinkkisi voit jättää helmikuun 2012 loppuun mennessä. Kaikkien palautetta antaneiden kesken arvotaan kaksi lisävarustelahjakorttia (arvo 300 €/kpl), jotka kelpaavat maksuvälineenä missä tahansa Deltan liikkeessä. Arvonnan voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Tutustu James-asiakaslehtemme tuoreimpaan numeroon.

Jamesin seuraava numero ilmestyy syksyllä 2012.