TIEDOTE 7.10.2009
Delta-Auto käynnistää yhteistoimintaneuvottelut
Delta-konserniin kuuluva Delta Auto Oy käynnistää yhtiön koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut 13. lokakuuta 2009. Yt-neuvotteluilla pyritään sopeuttamaan Delta-Auton liiketoiminta markkinatilannetta ja supistunutta merkkiedustusta vastaavaksi. Neuvottelut koskevat yhteensä noin 600 henkilöä. Arvioitu vähennystarve on enintään 135 henkilöä.
Delta-konsernin työntekijöistä noin 75 prosenttia on Delta-Auton palveluksessa sen yli 30 toimipisteessä Suomessa. "Tässä markkinatilanteessa Deltan on tehostettava kaikin tavoin toimintaansa kilpailukykynsä parantamiseksi. Meidän on tarkasteltava kriittisesti verkostoamme ja sen toimipisteiden kannattavuutta", toteaa Deltan toimitusjohtaja Alex Jensen. Delta joutuu harkitsemaan yhtenä vaihtoehtona joistakin Delta-Auton toimipisteistä luopumista. "Toimipisteverkoston kattavuus on meille tärkeää. Emme ole ensisijaisesti sulkemassa toimipisteitämme, vaan pyrimme löytämään esimerkiksi yrittäjävetoisia ratkaisuja", jatkaa Jensen.
Delta keskittyy jatkossa ydinliiketoimintaansa, jonka kulmakiviä ovat autojen maahantuonti, myynti ja huolto sekä erinomainen asiakaspalvelu.
Helsingin käräjäoikeus hyväksyi Deltan yrityssaneeraushakemuksen 22. syyskuuta 2009 konsernin emoyhtiön eli Delta Motor Group Oy:n ja kahden tytäryhtiön eli Delta Auto Oy:n ja Delta Motor Oy:n osalta. Käynnissä olevan saneerausmenettelyn aikana Deltalle laaditaan saneerausohjelma toiminnan turvaamiseksi ja velkojen järjestelyksi. Sampo Pankki ilmoitti 25. syyskuuta 2009 vetäneensä Delta Motor Group Oy:tä koskeneen konkurssihakemuksen pois. |